Skip to contentSkip to navigationSkip to search
Logotype

Naisten voimaannuttaminen

Lindex on valmistanut muotia naisille jo yli 70 vuoden ajan.  Kestävyyslupauksemme ei koske vain vaatteitamme ostavia asiakkaita. Valtaosa työntekijöistämme on naisia ja toimintamme koskettaa naisia kautta maailman, ja tunnemme olevamme vastuussa heistä kaikista.

Voimaannuttaa ja inspiroida naisia kaikkialla

Merkityksellisen muutoksen edistäminen naisten hyväksi on yrityksemme korkea päämäärä.
Naiset ovat merkittävässä osassa arvoketjuamme, viljelmiltä sovituskoppeihin. He poimivat puuvillan, kehräävät langan, kutovat kankaan ja ompelevat vaatteemme. He suunnittelevat ja markkinoivat tuotteitamme, päättävät miten liiketoimintaamme johdetaan ja kohtaavat asiakkaamme päivittäin. Arvoketjussamme on luonnollisesti myös paljon miehiä ja yhdessä työskentelemme korkean päämäärämme eteen – Haluamme edistää merkityksellistä muutosta naisten hyväksi.

Entistä tehokkaampia toimia

Olemme aina sekä työnantajana että jälleenmyyjänä pyrkineet helpottamaan naisten elämää ja tekemään siitä kauniimpaa. Valitettavasti olemme vuosien varrella välillä sortuneet hyväksymään alalla vallitsevat kelvottomat normit. Olemme joskus tehneet kompromisseja arvoketjussamme, jotka eivät ole edistäneet naisten hyvinvointia.

Sen lisäksi, että nainen on kaiken tekemisemme keskiössä, hän on myös avain tulevaisuuteen. Naiset ja tytöt kantavat suuren osan tämän päivän yhteiskunnan haasteista, ja ilman maailmanlaajuista osallistamista on kestävä tulevaisuus mahdoton saavuttaa. Siksi me jatkamme matkaamme ja käytämme liiketoimintavoimaamme ja alustaamme vaikuttaaksemme. Olemme toki saaneet aikaan myös paljon hyvää monella osa-alueella ja jatkamme sitä myös tulevaisuudessa, mutta tehostamme yhä toimiamme niillä alueilla, joilla kehitys on ollut hidasta.

Naisten voimaannuttaminen – kaksi päätavoitettamme

Naisten terveys ja hyvinvointi

Investoimme ja käytämme liiketalousvoimaamme naisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi kaikilla markkinoilla, joissa toimimme ja joissa meillä on tuotantoa.

Sukupuolten tasa-arvoa edistävät työpaikat

Työskentelemme naisten aseman vahvistamisen ja sukupuolten tasa-arvon toteutumisen eteen koko arvoketjussamme, poistamalla palkkaeroja ja varmistamalla, että naisilla on samat edellytykset toteuttaa potentiaaliaan kuin miehillä. Yksi tavoitteemme on mm.

  • Vuoden 2025 loppuun mennessä toimittajat, jotka valmistavat 80 % tuotteistamme, ovat suorittaneet Women Empowerment -ohjelman ja omaksuneet sen osaksi toimintaansa. Vuoden 2024 lopulla tavarantoimittajat, jotka valmistavat 53 % tuotteistamme, olivat suorittaneet ohjelman.

Kehitämme ja uudistamme jatkuvasti tavoitteitamme ja strategiaamme vastuullisuustyön saralla. Viimeisimmät tiedot edistyksestämme ja toimintatavoistamme löydät vuosittaisesta Human rights -raportista.

Yhdessä toimittajiemme, kumppaneidemme, työntekijöidemme ja asiakkaidemme kanssa voimme luoda kestävän tulevaisuuden vahvoille ja inspiroiville naisille. Liity mukaamme tälle matkalle.

Lue lisää

Naiset tuotantomaissa

Lue lisää eri aloitteista, joiden avulla tuemme naisia tuotantomaissamme. HERproject tarjoaa terveys- ja talouskoulutusta, WE Women by Lindex -projekti tähtää tasa-arvoisempien työpaikkojen luomiseen. WaterAidin kanssa pyrimme parantamaan sanitaatiota ja puhtaan veden saantia.

Terve muotiteollisuus

Lue lisää sitoutumisestamme Swedish Fashion Ethical Charter -aloitteeseen, jonka tarkoituksena on luoda sosiaalisesti kestävän kehityksen yhteiset suuntaviivat muotiteollisuuden toimijoille ja kuluttajille, joille muotiteollisuuden viestit ja ihanteet kohdennetaan.

Lindexin käytännesäännöt

Lue lisää tuotannon työolosuhteita koskevista toimintamalleistamme ja tutustu Lindexin käytännesääntöihin, jotka edistävät sukupuolten välistä tasa-arvoa.