Logotype
Logotype Siirry verkkokauppaan

Lindex jatkaa uusien tulos- ja myyntitasojen saavuttamista

Lindex julkistaa tänään vuoden 2023 toisen neljänneksen ja ensimmäisen vuosipuoliskon osavuosikatsauksensa. Lindex kertoo myynnin kasvun jatkuneen niin kivijalkamyymälöissä kuin digitaalisissa kanavissa. Myös kannattavuuden paraneminen jatkui.

Lindexin liiketulos* kasvoi toisella neljänneksellä 2 miljoonaa Ruotsin kruunua ja oli kokonaisuudessaan 411 miljoonaa kruunua (409 miljoonaa kruunua vuonna 2022). Liiketulos kasvoi vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla 8 miljoonaa Ruotsin kruunua ja oli kokonaisuudessaan 474 miljoonaa kruunua (466 miljoonaa kruunua vuonna 2022).

”Myynnin kasvun jatkuminen, parempi kate ja hyvä kustannusten hallinta rakensivat vahvaa tuloskehitystä vuoden 2023 toisella neljänneksellä ja ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Olen ylpeä siitä, että saavutimme uudet myynti- ja tulostasot haastavasta maailmantilanteesta, kuluttajien heikentyneestä ostovoimasta, Yhdysvaltojen dollarin vahvistumisesta ja korkeasta inflaatiotasosta huolimatta. Vahvistimme kannattavuuttamme entisestään, kasvoimme uusien asiakkaiden avulla ja kasvatimme myyntiämme sekä kivijalkamyymälöissä että digitaalisissa kanavissa. Tämä erinomainen saavutus on kaikkien työntekijöidemme vahvan sitoutuneisuuden ansiota”, sanoo toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge.

Lindexin toisen neljänneksen myynti kasvoi 2,0 prosenttia paikallisissa valuutoissa ja 2,2 prosenttia Ruotsin kruunussa. Ensimmäisen vuosipuoliskon myynti kasvoi 1,4 prosenttia paikallisissa valuutoissa ja 1,7 prosenttia Ruotsin kruunussa. Muotiyrityksen kasvu jatkui kivijalkamyymälöissä: myynti kasvoi 0,2 prosenttia toisella neljänneksellä ja 1,1 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla suhteessa edellisvuoden vertailujaksoihin. Lindexin digitaalinen myynti kasvoi 9,7 prosenttia neljänneksen aikana ja 2,1 prosenttia ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Digitaalisen myynnin osuus Lindexin kokonaismyynnistä oli 19,0 prosenttia ensimmäisen puolen vuoden aikana (18,9 prosenttia vuonna 2022).

”Kehitämme jatkuvasti vahvaa ja globaalia brändiämme, joka upean tuotevalikoiman, vahvan viestinnän ja erilaisten hankkeiden avulla voimaannuttaa ja inspiroi naisia kaikkialla. Keväällä aloitimme esimerkiksi pitkän aikavälin Reinvent the Model -hankkeen, jonka kautta pyrimme lisäämään diversiteettiä ja inkluusiota muotiteollisuudessa. Toinen hyvä esimerkki tekemästämme tärkeästä työstä on pyrkimyksemme murtaa kuukautisiin liittyviä tabuja. Lahjoitamme osan FemTech-brändimme Female Engineeringin kuukautisalushousuista saaduista tuotoista WaterAidille”, sanoo Susanne Ehnbåge.

Lindexillä on kunnianhimoiset tavoitteet kasvaa sekä kestävästi että kannattavasti, ja yritys edistää muutosmatkaansa kohti kiertotalouden mukaista liiketoimintamallia. Muotiyritys jatkaa myös digitaalista kehitystään ja rakentaa vahvaa pohjaa innovaatiolle, tehokkuudelle ja joustavuudelle useiden investointien avulla.

”Vahva panostuksemme maailmanlaajuiseen, digitaaliseen ja kestävään kasvuun jatkuu. Rakennamme parhaillaan uutta, erittäin pitkälle automatisoitua jakelukeskusta, jonka avulla voimme lisätä toimituskapasiteettiamme sekä varmistaa tehokkaan jakelun ja varastonhallinnan. Samalla olemme myös osana digitaalista myymäläohjelmaamme aloittaneet muun muassa uuden mobiilimyyntijärjestelmän ja RFID-teknologian käyttöönoton, joilla pyrimme parantamaan asiakaskokemusta. Lisäksi testaamme ja kehitämme ainutlaatuista Lindex Copilot -tekoälytyökalua, joka on suunniteltu tukemaan myymälöidemme työntekijöitä heidän päivittäisessä työssään. Oikean tuotteen ja määrän tarjoaminen oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan on ratkaisevan tärkeää kilpailukyvyn säilyttämiseksi, ja siinä investoinnit ja digitaalinen kehitys ovat keskeisiä asioita”, summaa Susanne Ehnbåge.

* Lindexin liiketulos sisältää IFRS16-vuokrasopimuksia.

Lisätietoja:

Kirsi Rauhala
Country Manager Finland & Baltic Countries
Puhelin: 0201 422 400
E-mail: kirsi.rauhala@lindex.com

Liittyvät kuvat

Choose your language