Logotype
Logotype Siirry verkkokauppaan

Lindex lahjoittaa 49.000 euroa Roosa nauha -rahastoon

Roosan lokakuun aikana on Lindex ja sen asiakkaat Suomessa keränneet 49.000 euroa, jotka lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon.

Tänä vuonna saivat muodista kiinnostuneet Lindexin asiakkaat suunnitella painatuksen t-paitaan. Viiden voittajan suunnittelemia t-paitoja myytiin Lindex-myymälöissä lokakuun ajan. Paitojen myyntihinnasta lahjoitettiin 20 % Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon. Lindex on myös myynyt roosa nauha -rusetteja ja lahjoittanut 10 senttiä kaikista lokakuun aikana myydyistä rintaliiveistä kampanjaan.

– Tämä on kuudes vuosi peräkkäin, kun olemme mukana Roosa nauha -kampanjassa. On erittäin mukavaa, että asiakkaamme osallistuvat niin ahkerasti kampanjaan ja osoittavat halua olla mukana tukemassa taistelua rintasyöpää vastaan. Olemme erittäin iloisia, että voimme yhdessä lahjoittaa niin paljon rahaa rintasyöpätutkimukseen, sanoo Eveliina Kääriä, Suomen Lindexin maajohtaja.

Lindex on yksi Roosa nauha -kampanjan päätukijoista. Tänä vuonna keräykseen osallistuivat kaikki Suomen, Ruotsin, Norjan, Viron, Latvian ja Liettuan Lindex-myymälät, jotka keräsivät lokakuun aikana yhteensä 460 000 euroa.

– Haluamme esittää suuret kiitokset Lindexille ja sen asiakkaille tämän vuoden Roosa nauha -kampanjan tukemisesta, sanoo pääsihteeri Harri Vertio Syöpäsäätiöstä. Aktiivisen kampanjoinnin ansiosta tietoisuus rintasyövästä lisääntyy ja saamme lahjoituksia korkeatasoisen syöpätutkimuksen turvaamiseksi.

Roosa nauha –rahastoon kerätyt varat kohdennetaan suomalaiseen rintasyöpätutkimukseen ja hoitojen kehittämiseen. Rusettimyynnin tuotolla tuetaan lisäksi Syöpäjärjestöjen potilastyötä.

Lisätietoja:

Eveliina Kääriä, Country Manager, Lindex Finland
Puhelin: 0201 422 499 Matkapuhelin: 050 388 9676

Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa ja hintansa arvoista muotia. Valikoimaan kuuluu useita eri kokonaisuuksia naisten alusvaatteita, naistenvaatteita ja lastenvaatteita. Lindexillä on yli 360 myymälää Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Venäjällä ja Lähi-idässä, ja se kuuluu Pohjois-Euroopan johtaviin muotiketjuihin.
Lindex on osa pörssissä noteerattua Stockmann-konsernia. Lisää tietoa osoitteessa www.lindex.fi.

Choose your language