Kultuurimme

Hei! Me olemme Lindex.

Me uskomme asioiden tekemiseen yhdessä. Kaksi on enemmän kuin yksi, joten yhdessä saamme enemmän aikaan. Tämä on liiketoimintamme menestyksen perusta.

Haluamme kannustaa ja inspiroida naisia kaikkialla. Teemme tämän kaiken naisia varten. Se määrittelee, keitä olemme, ja antaa meille yhteisen päämäärän. Se näkyy myymälöissämme, mainoksissamme, toiminnassamme ja siinä, että todella tarkoitamme mitä sanomme. Uskomme, että meillä kaikilla on mahdollisuus voimaannuttaa toisiamme.

Meillä on takanamme hyvä tukijoukko. Olemme kuin suuri perhe. Ja kuten muutkin perheet, kannustamme toisiamme ottamaan seuraavan askeleen. Ja sitä seuraavan.

Muotialalla ei voi jäädä paikoilleen. Haluamme olla edelläkävijöitä. Nämä ovat isoja sanoja. Mutta isoja sanoja me tarvitsemmekin.

Olemme kasvava brändi, jolla on mahdollisuus vaikuttaa. Ja uskomme todella, että voimme tehdä maailmasta paremman. Naisille, lapsille ja tuleville sukupolville. Siksi emme koskaan pysähdy matkallamme kohti kestävämpää kehitystä. Se on lupauksemme. Tänään, huomenna, ikuisesti.

 Me olemme Lindex. Teemme asioita yhdessä.

Arvomme

Pyrimme tiiminä tekemään asiakaskokemuksesta erinomaisen yhdistämällä voimamme ja sitoutumisemme. Uskomme, että hyvillä arvoilla on merkitystä. Nämä ovat meidän arvomme:

Kannusta itseäsi ja muita

Pyri jatkuvaan kehitykseen

Tee viisaita business-päätöksiä

Toimi kestävän kehityksen mukaisesti

Tee asiat yksinkertaisesti

Kuulostavatko nämä arvoilta, joita voit itse toteuttaa? Tule mukaan jännittävälle matkallemme.

Lue lisää

Töissä myymälässä

Töissä varastossa

Avoimet työpaikat

Töissä toimistoissa

Käytämme evästeitä varmistaaksemme verkkosivujemme toimivuuden ja voidaksemme tarjota, kehittää ja arvioida digitaalisia palveluitamme sekä tarjotaksemme mukautettua viestintää ja markkinointia. Jatkamalla tekemättä muutoksia hyväksyt evästeet. Lue lisää evästeistä ja tilauksen lopettamisesta täältä. Cookie Policy

Choose your language