Logotype
Logotype Siirry verkkokauppaan

Better Denim

Denimin valmistus voi olla erittäin likaista, pölyistä ja yksi eniten vettä kuluttavista tuotantoprosesseista muotiteollisuudessa. Me Lindexillä haluamme olla mukana muutoksessa ja siksi kaikki farkkutuotteemme ovat Better Denim -denimiä.

Aloitimme vuonna 2014 siirtymisen mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavaan denimin tuotantoon. Nykyisin kaikki farkkumme ovat Better Denim -farkkuja. Better Denim on jatkuvasti kehittyvä prosessi ja tarkoittaa neljää seikkaa: farkkumme on suunniteltu pitkäikäisyyttä ja kiertotalouden mukaista mallia ajatellen, lisäämme kierrätysmateriaalien käyttöä tuotteissamme, käytämme kestävämpiä pesuprosesseja ja puhtaampia värjäysprosesseja.

KATSO BETTER DENIM FARKKUOPAS

Tehty kestämään pitkään

Kiertotalousmallin mukainen suunnittelu on sitä, että tuotteen elinkaaren jokaisessa vaiheessa tehdään luonnonvaroja säästäviä ja tuotteen pitkäikäisyyttä lisääviä ratkaisuja. Haluamme, että farkkujemme käyttöikä on mahdollisimman pitkä, joten suunnittelemme kaikki farkut pitkäikäisyysperiaatteen mukaisesti. Testaamme kaikki farkkumallimme laboratoriokokeiden lisäksi myös oikeassa käytössä, ennen kuin tuotamme niitä myyntiin. Haluamme varmistaa, että denim-tuotteemme todella kestävät aikaa.

KATSO FARKKUJEN HOITO-OPAS

Kierrätysmateriaalin käytön lisääminen

Denim-kangas sisältää enimmäkseen puuvillaa ja pyrimme jatkuvasti nostamaan kierrätyspuuvillan osuutta Better Denim -kankaan valmistuksessa. Materiaalivalinnoilla pystymme vaikuttamaan paljon luonnonvarojen käyttöön, kuten myös farkkutuotannon vedenkulutukseen. Puuvillan viljelyyn tarvitaan paljon vettä, joten käyttämällä kierrätyspuuvillaa voimme säästää tuhansia vesilitroja.

LUE LISÄÄ PUUVILLASTA

Kestävämpi pesuprosessi

Denimin valmistuksessa käytetään usein voimakkaita pesuprosesseja, jotta haluttu ulkonäkö ja tekstuuri saavutetaan. Perinteisin menetelmin tuotettu farkkukangas tarvitsee jopa 25-30 litraa vettä housuparia kohden. Halusimme olla mukana muutoksessa parempaan ja Lindexin Better Denim -farkkujen pesuprosessissa kuluu housuparia kohden noin 8-10 litraa vettä. Better Denimin tuotannossa käytetään myös vähemmän kemikaaleja ja tuotannossa syntyvä jätevesi on puhtaampaa.

Puhtaampi värjäysprosessi

Lähes kaikki Better Denim -farkut on värjätty DyStar Liquid Indigo Vat 40 % -värillä, joka on yksi puhtaimmista indigoväriaineista. Se kiinnittyy muita väriaineita paremmin, joten prosessissa tarvitaan vähemmän lisäkemikaaleja ja huuhtomiskertoja. Väriaine on nestemäistä ja prosessi tapahtuu suljetussa järjestelmässä, mikä estää pölyn muodostumista ja vähentää merkittävästi työntekijöiden kemikaalialtistusta.

Pullollinen vettä

Kaikki Lindexin farkut ovat Better Denim -farkkua, mutta osa farkkumalleista on vieläkin tehokkaammilla prosesseilla tuotettuja: osa farkuistamme on valmistettu Jeanologia-yrityksen kehittämällä menetelmällä, jossa valmistusprosessiin tarvitaan vain pullollinen, eli n. 1-2,5 litraa vettä. Pesemisen sijaan farkkujen ulkonäköä muokataan ilmalla ja laaserilla.

Lue lisää

Kemikaalit

Lue lisää kestävyyslupaukseemme sisältyvästä vastuullisesta kemikaalien hallinnasta.

Puuvilla

98 prosenttia puuvillastamme tulee kestävää kehitystä tukevista lähteistä. Lue lisää täältä.

Vesi

Vastuullinen vedenkäyttö on yksi kestävyyslupauksemme ydintavoitteista. Lue lisää vedestä.

Choose your language