Skip to contentSkip to navigationSkip to search
Logotype

Kulttuurimme

Meille yhdessä tekeminen on kaiken ytimessä – yhteistyö, ideoiden jakaminen ja toistemme tukeminen. Uskomme, että yhdessä voimme saavuttaa enemmän kuin yksin.

Yhdessä tekeminen on osa meitä

Lindexillä yhdessä oleminen on olennainen osa identiteettiämme. Kyse on yksilöllisestä kasvusta itsensä johtamisen kautta, mutta myös tiiminä menestymisestä yhteistyön avulla. Se näkyy tavassamme tukea toisiamme sekä kyvyssämme arvostaa erilaisia vahvuuksia ja näkökulmia yhteisen menestyksen saavuttamiseksi. Uskomme, että yhdessä saamme aikaan suuremman vaikutuksen. Ennen kaikkea kyse on ihmisistä – meistä kaikista, yhdessä.

Ole osa jotain suurempaa

Työskentely Lindexillä tarkoittaa osallisuutta johonkin suurempaan. Meitä yhdistää yhteinen päämäärä – Merkityksellisen muutoksen edistäminen naisten hyväksi. Päämäärä näkyy kaikissa päätöksissämme, sekä Lindexin sisällä että ympäröivässä maailmassa.

Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus
Tavoitteenamme on luoda työpaikka, jossa jokainen tuntee olonsa arvostetuksi, kunnioitetuksi ja tervetulleeksi. Jokaisella tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet osallistua yrityksemme menestykseen täysipainoisesti – riippumatta siitä, keitä he ovat, mistä he tulevat tai millaisia polkuja he ovat valinneet.

Lue lisää monimuotoisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja osallisuudesta

Johtajuus Lindexillä

Uskomme, että vahva johtajuus on keskeistä menestyksemme kannalta. Johtajuusfilosofiamme perustuu kahteen peruspilariin: itsensä johtamiseen ja Lindexin omaan tapaan. Itsensä johtaminen tarkoittaa aloitteellisuutta, selkeiden prioriteettien asettamista ja rohkeaa päätöksentekoa arjessa. Lindexin johtamistapa taas tarjoaa selkeää suuntaa, sitoutumista ja yhteisiä tavoitteita tiimeille. Vahva johtajuus ei ainoastaan voimaannuta yksilöitä, vaan myös tukee yhteistyötä, ohjaa muutosta ja auttaa meitä kasvamaan – sekä yrityksenä että ihmisinä

Arvomme

Pyrimme tiiminä tekemään asiakaskokemuksesta erinomaisen yhdistämällä voimamme ja sitoutumisemme. Uskomme, että hyvillä arvoilla on merkitystä. Nämä ovat meidän arvomme:

  • Kannusta itseäsi ja muita
  • Pyri jatkuvaan kehitykseen
  • Tee viisaita business-päätöksiä
  • Toimi kestävän kehityksen mukaisesti
  • Tee asiat yksinkertaisesti

Lue lisää

Töissä myymälässä

Töissä varastossa

Avoimet työpaikat

Töissä toimistoissa