Logotype
Logotype Siirry verkkokauppaan

Yrityksemme

Lindex perustettiin vuonna 1954 Alingåsissa. Nykyään olemme kansainvälinen muotialan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Göteborgissa, Ruotsissa, ja meillä on noin 4 300 työntekijää.

Meillä on noin 440 myymälää 17 markkinalla, joista yhdeksän markkinaa toimii franchising-periaatteella. Verkkokauppamme toimii 34 maassa. Tarjoamme myös maailmanlaajuisesti tuotteita kumppaniemme kautta, joita ovat ASOS, Zalando, About You, Manor ja John Lewis.

Lindex on vuodesta 2007 lähtien ollut Stockmann-konsernin tytäryhtiö. Lindexin hallituksen puheenjohtajana toimii Sari Pohjonen.

Pääkonttori

Pääkonttorimme sijaitsee Göteborgissa, Ruotsissa. Pääkonttorillamme on n. 400 työntekijää mm. suunnittelun, hankinnan, IT:n, viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä. Pääkonttorillamme työskentelee myös toimitusjohtajamme Susanne Ehnbåge ja johtoryhmämme jäsenet.

Maakonttorit

Maakonttorimme tekevät liiketoiminnasta sujuvaa kaikissa maissa, joissa Lindexillä on myymälöitä. Nämä toimistot vastaavat muun muassa oman markkinansa myynnistä, mainonnasta sekä henkilöstöhallinnosta. Toimistot sijaitsevat Suomessa, Norjassa ja Tšekin tasavallassa. 

 

Tehtaat ja tuotantotoimistot

Meillä ei ole omia tehtaita, vaan teemme yhteistyötä tarkoin valikoitujen itsenäisten toimittajien kanssa. Tiivis ja pitkäaikainen yhteistyö toimittajien kanssa mahdollistaa molemminpuolisen sitoutumisen tukeen, investointeihin ja pitkän aikavälin kehittämishankkeisiin.

 

Meillä on viisi tuotantotoimistoa ja ne sijaitsevat Bangladeshissa, Hongkongissa, Intiassa, Kiinassa ja Turkissa. Tuotantotoimistomme tekevät tiivistä yhteistyötä suunnittelu- ja osto-osastomme kanssa mallistojen kehittämisessä ja tuotannossa. Lisäksi he tekevät yhteistyötä toimittajiemme kanssa varmistaakseen, että myymälöihin ja verkkokauppaan päätyvät tuotteet vastaavat standardeja laadun, istuvuuden ja kestävän kehityksen osalta.

Lue lisää

Kestävä kehitys Lindexillä

Lehdistö

Työskentely Lindexillä

Tietoa meistä

Taloustiedot

Ota yhteyttä

Choose your language