“Lopultakin olemme avanneet ensimmäisen myymälämme muodin metropolissa, Lontoossa! Olemme valmistelleet tätä hetkeä pitkään ja olen nyt todella ylpeä. Myymälän uusi ja upea myymäläkonsepti on todella maailmanluokan muotielämys. Olen iloinen, että pääsemme tapaamaan uudet asiakkaamme ja tarjoamaan heille hintansa arvoista ja inspiroivaa muotiamme”, sanoo Ingvar Larsson, Lindex CEO.
Myymälä oli stailattu näyttävästi kevään muotituotteilla ja asiakkaille järjestettiin erilaisia aktiviteetteja. Meikkitaiteilija opasti ja auttoi asiakkaita Lindex Beauty -kosmetiikan, uusimman tuotemerkin, testaamisessa ja lapsilla oli mahdollisuus saada suositun Frozen-elokuvateeman kasvomaalauksia. Ensimmäiset sata asiakasta saivat kiitokseksi £20 arvoisen lahjakortin.
”Vaikka olemme uusi brändi tällä markkinalla, on kiinnostus työskennellä uudessa myymälässämme ollut merkittävää. Olemme koonneet yhteen loistavan tiimin ja pääsimme viimein tapaamaan kaikki uudet asiakkaamme. Kulunut viikonloppu on ollut hieno ja tunnelma myymälässä fantastinen”, kertoo Lena Provén, Lindex Country Manager UK.
Lindexin kevätkampanjan, #superrolemodel, tuotteet olivat näyttävästi esillä myymälässä. Mallistossa klassinen ja moderni trendi kohtaavat boho chic -lookin. Kampanjan sanomana on ”Tekosi määrittelevät sinut” ja sitä jakavat huippu- ja roolimallit Christy Turlington Burns, Liya Kebede ja Toni Garrn. Tarkoituksena on korostaa aitoa kauneutta, joka syntyy hyvistä teoista ja näkyy myös ulkoisena kauneutena. Kampanjan kolme upeaa naista, tekevät myös muotimaailman ulkopuolella todella arvokasta työtä ja siksi he ovat enemmän kuin huippumalleja. He ovat huippuroolimalleja – super role models.
Lontoon myymälän sisustuksessa nähdään Lindexin uusin myymäläkonsepti, joka korostaa muoti-elämystä. Uuden myymäläkonseptin sisustussuunnittelu heijastaa brändin skandinaavista tunnelmaa ja tarjoaa käsin kosketeltavaa inspiraatiota asiakkailleen. Sisustuksen yksinkertaisuus, yhdessä ympäristöystävällisen designin ja laadun kanssa viestii Lindexin brändiä.
Lisätietoja:
Miriam Tjernström
Press Relations Manager, Lindex
Phone: 46 (0)31 739 50 60
E-mail: miriam.tjernstrom@lindex.com