Lindex

Lindex keräsi yhdessä asiakkaidensa kanssa 1,61 miljoonaa euroa syöpätutkimukseen

Muotiyritys keräsi asiakkaidensa kanssa kaikilla markkina-alueillaan 1,61 miljoonan euron lahjoituksen syöpätutkimukseen.

”Olemme erittäin kiitollisia asiakkaillemme ja upealle henkilökunnallemme, jotka ovat yhdessä mahdollistaneet merkittävän 1,61 miljoonan euron lahjoituksen syöpätutkimukselle. Olemme tukeneet syöpätutkimusta jo 20 vuoden ajan, ja nykyään yhä useampi nainen parantuu syövästä uraauurtavan tutkimustyön ansiosta. Syöpätutkimuksen tukeminen on meille äärimmäisen tärkeää, jotta kaikilla naisilla olisi mahdollisuus elää pitkä ja terve elämä. Yhdessä voimme vaikuttaa",  sanoo Sanna Lindgren, Lindexin Director of Culture & Communications.

Lindex on lokakuun aikana myynyt eri maissa paikallisia roosa nauhoja ja rannekkeita. Muotiyritys on lisäksi lahjoittanut kymmenen prosenttia koko rintaliivimalliston lokakuun myynnistä syöpätutkimukseen. Suomessa Lindex on yksi Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjan pääyhteistyökumppaneista ja yhteistyö täytti tänä vuonna 20 vuotta. 

”Lindexillä naiset ovat kaiken tekemisemme keskiössä ja haluamme olla positiivinen voima naisten elämässä, tavoitteenamme voimaannuttaa ja inspiroida naisia kaikkialla.
Syöpä koskettaa meistä jokaista elämän aikana jollain tavalla, ja näemme yhteistyön Roosa nauhan kanssa erittäin merkityksellisenä osana toimintaamme”, sanoo Kirsi Rauhala, Lindex Country Manager Finland, Baltics & Central Europe.

Vuodesta 2003 lähtien Lindex on kerännyt 18 markkina-alueeltaan yhteensä 20,9 miljoonaa euroa syöpätutkimuksen tukemiseen.

Lisätietoja:

Aino-Marja Öster
PR & Sustainability Executive
Puhelin: 0201 422 400
E-mail: aino-marja.oster@lindex.com

Liittyvät kuvat

Choose your language