Logotype

Lindexin työntekijöiden omistautuminen ja tyytyväisyys ennätyskorkealla tasolla

Lindexin kansainvälisen henkilöstökyselyn tulokset olivat erinomaiset muihin saman kokoisiin yrityksiin verrattuna. Kyselyn tuloksissa heijastui erityisesti tyytyväisyys tiedottamiseen ja johtajuuteen, ja yhtiön arvot ovat juurtuneet syvälle työntekijöiden toimintaan. Lindexin kyselyn tulokset osoittavat myös vahvaa omistautumista ja tyytyväisyyttä organisaation sisällä.

Lindex teettää säännöllisin väliajoin kansainvälisen henkilöstökyselyn, jonka tarkoituksena on selvittää, millaisena yrityksen työntekijät kokevat työpaikkansa ja sen yrityskulttuurin. Tuorein tutkimus osoittaa, että jopa 81 % työntekijöistä on tyytyväisiä työpaikkaansa. Se on 18 % tutkimusyritys Ipsoksen tietokannan keskiarvoa enemmän. Omistautuneiden työntekijöiden osuus on myös huikeat 82 %, mikä on huomattavasti Ipsoksen tietokannan keskiarvoa (65 %) korkeampi.

Lindexin henkilöstökyselyn tulokset ovat erinomaiset. Tulokset olivat erityisen hyviä Lindexin myymälätyöntekijöiden keskuudessa. Lindexin työntekijät ovat erittäin omistautuneita ja huomattavan moni on niin kutsuttu ”työntekijälähettiläs”. Tulokset ovat erinomaisia kaikilla Lindexin markkinoilla”, sanoo Ipsoksen Anna Wärngård.

Lähettiläiksi kutsutaan työntekijöitä, jotka ovat ylpeitä työstään ja työnantajastaan. He kokevat voivansa hyvin, olevansa motivoituneita ja tekevänsä työtä, jolla on merkitystä. Työntekijälähettiläs uskoo vahvasti työnantajaansa, tuntee tämän arvot ja antaa muille positiivisen kuvan työnantajastaan.

Olemme erittäin iloisia näistä hienoista tuloksista, jotka heijastavat vahvaa yrityskulttuuriamme ja yhteisöllisyyttämme. ”Voimaannuttaa ja inspiroida naisia kaikkialla” on visiomme ja teemme kaikki yhdessä töitä sen puolesta. Lindexin työntekijöiden vahva omistautuminen, innostuneisuus ja korkea tyytyväisten työntekijälähettiläiden määrä on erityisen tärkeää, kun kehitämme Lindexistä maailmanlaajuista brändiä”, sanoo kulttuuri- ja viestintäjohtaja Sanna Lindgren.

Henkilöstökysely tehtiin vuoden 2019 vaihteessa ja siihen osallistui 2 729 ihmistä.

Lisätietoja:

Kirsi Rauhala
Country Manager Finland & Baltic Countries
Puhelin: 0201 422 400
E-mail: kirsi.rauhala@lindex.com

Liittyvät kuvat

Choose your language