Logotype

Elisabeth Peregi on nimitetty Lindexin vt. toimitusjohtajaksi

Lindexin toimitusjohtaja Ingvar Larsson on päättänyt lopettaa yhtiön palveluksessa. Elisabeth Peregi, joka toimii tällä hetkellä Lindexin Ruotsin maajohtajana, on nimitetty yhtiön vt. toimitusjohtajaksi. Nimitys astuu voimaan heti.

Odotan innolla tätä tehtävää ja olen iloinen luottamuksesta, jonka ansiosta minut on valittu johtamaan Lindexin kehitystyötä eteenpäin. Meillä on edessämme suuria ja kiinnostavia hankkeita, jotka vievät yhtiötämme kohti tulevaisuutta, sanoo Elisabeth Peregi.

Elisabeth on työskennellyt Lindexillä useissa johtotehtävissä. Hän oli Lindexin talousjohtaja (CFO) vuosina 2010–2013 ja tätä ennen franchising-liiketoiminnan vetäjä ja Norjan maajohtaja.

Elisabeth raportoi Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalaiselle, joka aloittaa Lindexin hallituksen puheenjohtajana. Tehtävässä aiemmin toiminut Per Sjödell jatkaa Stockmannin hallituksen jäsenenä.
Ingvar lopettaa nyt toimitusjohtajana, mutta on yhtiön käytettävissä irtisanomisaikansa ajan.

Haluan kiittää Ingvaria hänen erinomaisesta työstään Lindexin johdossa. Hänen aikanaan Lindex on vahvistanut asemaansa yhtenä Euroopan johtavista muotiketjuista. Olen vakuuttunut, että Lindex jatkaa hyvissä käsissä Elisabethin johdolla. Hänellä on pitkä kokemus useista myynnin johtotehtävistä Lindexillä, vahva talousosaaminen ja into kehittää yhtiötä eteenpäin, Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen sanoo.

More information:
Lauri Veijalainen, verkställande direktör, tel. +358 9 121 5062

Download

För mer information, kontakta;

Eva Jonasson
Media Relations Responsible, Lindex
Phone: 46 (0)31 739 50 60
E-mail: press@lindex.com

Related images

Elisabeth-Peregi.jpg

The news

Lindex lanseeraa uudet käytännesäännöt, joiden keskiössä on sukupuolten välinen tasa-arvo

Lindex ottaa käyttöön uudet käytännesäännöt (Lindex Code of Conduct), joissa painotetaan sukupuolten välistä tasa-arvoa. Uusien käytännesääntöjen myötä Lindexistä tulee yksi ensimmäisistä suurista muotiyrityksistä, joka on ottanut sukupuolten välisen tasa-arvon perusvaatimukseksi tekstiilituotannolleen ja kaikille liikekumppanuuksilleen.
lokakuu 15, 2019

Lindex tuo myyntiin naistenmalliston syöpätutkimuksen tukemiseksi

Kansainvälisen rintasyöpätietoisuuskuukauden kunniaksi Lindex tuo myyntiin naistenvaatemalliston, jonka myynnistä 10 % lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.
syyskuu 24, 2019

Lindex aloittaa yhteistyön Booztin kanssa

Lindex jatkaa verkkotoimintansa kasvattamista ja ryhtyy nyt yhteistyöhön Booztin kanssa. Kumppanuuden alkuvaiheessa Boozt.comiin tulee saatavaksi Lindexin lastenvaatemallisto.
heinäkuu 10, 2019

Lindex avaa myymälän Tanskaan

Lindex avaa ensimmäisen myymälänsä Tanskaan tänä syksynä. Kööpenhaminan vilkkaassa Field’s-ostoskeskuksessa sijaitsevan myymälän toiminnasta vastaa franchising-yritys. 
toukokuu 14, 2019

Lindex ja By Malina loivat yhdessä täydellisen lomamalliston

Lindex ja ruotsalainen muotibrändi By Malina ovat luoneet yhteistyössä kesäisen malliston, johon kuuluu 26 täydellisesti rantalomaan sopivaa tuotetta. Mallistossa tuotteissa on By Malinan vahva taiteellinen ilme, jossa värejä ja kauniita kuvioita yhdistellään näyttävästi. Mallisto tulee myyntiin Lindexin verkkokauppaan ja valikoituihin myymälöihin 9. toukokuuta 2019.
huhtikuu 30, 2019

Lindexiltä vahva vuosineljännes: myynti ja kannattavuus kasvoivat

Lindex julkaisee tänään vuoden ensimmäisen neljänneksen myynnin ja tuloksen, jotka kertovat jälleen vahvasta myynnin kasvusta ja entistä paremmasta kannattavuudesta.
huhtikuu 30, 2019

Käytämme evästeitä varmistaaksemme verkkosivujemme toimivuuden ja voidaksemme tarjota, kehittää ja arvioida digitaalisia palveluitamme sekä tarjotaksemme mukautettua viestintää ja markkinointia. Jatkamalla tekemättä muutoksia hyväksyt evästeet. Lue lisää evästeistä ja tilauksen lopettamisesta täältä.