Logotype

Lindex julkaisee kestävän kehityksen raportin vuodelta 2014

Lindex julkaisee tänään kestävän kehityksen raportin, nyt jo kymmenettä kertaa. Viime vuonna Lindexin tavarantoimittajat Intiassa ja Bangladeshissa säästivät 900 miljoonaa litraa vettä, puhtaampaa tuotantoa edistävien projektien kautta.

Lindex aloitti myös puhtaaseen veteen liittyvän yhteistyön WaterAid-järjestön kanssa, osana työtään kestävän kehityksen hyväksi.

Lindexin tavarantoimittajien kaikissa tuotantovaiheissa tarvitaan vettä, ja teemme jatkuvaa työtä vastuullista vedenkäyttöä edistävien projektiemme parissa, yhdessä tavarantoimittajien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa,  sanoo Ingvar Larsson, Lindexin CEO.

Vuonna 2014 Lindex valmistutti 16,3 miljoonaa tuotetta ekologisista materiaaleista. Luku vastaa 22 prosenttia mallistojen kokonaismäärästä. Tavoitteena on, että vähintään 80 prosenttia Lindexin tuotteista valmistetaan ekologisista kuiduista vuoteen 2020 mennessä.

”Työskentelemme kestävän kehityksen tavoitteitamme kohti ja tähtäämme siihen, että kaikki tuotteemme valmistettaisiin menetelmillä, joista syntyisi mahdollisimman vähän jätettä ja jotka kuluttaisivat entistä vähemmän energiaa, vettä ja kemikaaleja, ” sanoo Ingvar Larsson.

Tukeakseen tavarantoimittajien tehdashenkilökuntaa, Lindex on tarjonnut 8 000 naispuoliselle työntekijälle henkilökohtaiseen terveyteen liittyvää koulutusta. Lindex kehittää myös parhaillaan yhdessä QuizRR-järjestön kanssa koulutustyökalua, jonka tarkoituksena on valistaa tehdashenkilökuntaa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

Vuoden 2014 Roosa nauha -yhteistyö Syöpäsäätiön kanssa oli menestys.

“Jean Paul Gaultier suunnitteli Lindexille yhteistyömalliston, jonka myynnistä osa lahjoitettiin Roosa nauha -rahastoon. Lindex keräsi asiakkaidensa kanssa yhteensä 1,4 miljoonaa euroa rintasyöpätutkimukseen, ja siitä olemme tietysti erittäin ylpeitä ja kiitollisia, ” Larsson kertoo.
Lindex aloitti viime vuonna myös käytettyjen tekstiilien vastaanottamisen 50 valikoidussa myymälässä, Ruotsissa. Toiminta on toteutettu yhteistyössä Cirqle-mobiiliapplikaation ja Myrona-järjestön kanssa, ja käytetyt tekstiilit siirtyvät myymälästä joko kierrätykseen tai uusiokäyttöön.

Lisätietoja:

Linda Skogsberg
Sustainability Communications Coordinator, Lindex
Phone: 46 (0) 31 739 51 58
E-mail: linda.skogsberg@lindex.com

Download

The news

Lindex lanseeraa uudet käytännesäännöt, joiden keskiössä on sukupuolten välinen tasa-arvo

Lindex ottaa käyttöön uudet käytännesäännöt (Lindex Code of Conduct), joissa painotetaan sukupuolten välistä tasa-arvoa. Uusien käytännesääntöjen myötä Lindexistä tulee yksi ensimmäisistä suurista muotiyrityksistä, joka on ottanut sukupuolten välisen tasa-arvon perusvaatimukseksi tekstiilituotannolleen ja kaikille liikekumppanuuksilleen.
lokakuu 15, 2019

Lindex tuo myyntiin naistenmalliston syöpätutkimuksen tukemiseksi

Kansainvälisen rintasyöpätietoisuuskuukauden kunniaksi Lindex tuo myyntiin naistenvaatemalliston, jonka myynnistä 10 % lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.
syyskuu 24, 2019

Lindex aloittaa yhteistyön Booztin kanssa

Lindex jatkaa verkkotoimintansa kasvattamista ja ryhtyy nyt yhteistyöhön Booztin kanssa. Kumppanuuden alkuvaiheessa Boozt.comiin tulee saatavaksi Lindexin lastenvaatemallisto.
heinäkuu 10, 2019

Lindex avaa myymälän Tanskaan

Lindex avaa ensimmäisen myymälänsä Tanskaan tänä syksynä. Kööpenhaminan vilkkaassa Field’s-ostoskeskuksessa sijaitsevan myymälän toiminnasta vastaa franchising-yritys. 
toukokuu 14, 2019

Lindex ja By Malina loivat yhdessä täydellisen lomamalliston

Lindex ja ruotsalainen muotibrändi By Malina ovat luoneet yhteistyössä kesäisen malliston, johon kuuluu 26 täydellisesti rantalomaan sopivaa tuotetta. Mallistossa tuotteissa on By Malinan vahva taiteellinen ilme, jossa värejä ja kauniita kuvioita yhdistellään näyttävästi. Mallisto tulee myyntiin Lindexin verkkokauppaan ja valikoituihin myymälöihin 9. toukokuuta 2019.
huhtikuu 30, 2019

Lindexiltä vahva vuosineljännes: myynti ja kannattavuus kasvoivat

Lindex julkaisee tänään vuoden ensimmäisen neljänneksen myynnin ja tuloksen, jotka kertovat jälleen vahvasta myynnin kasvusta ja entistä paremmasta kannattavuudesta.
huhtikuu 30, 2019

Käytämme evästeitä varmistaaksemme verkkosivujemme toimivuuden ja voidaksemme tarjota, kehittää ja arvioida digitaalisia palveluitamme sekä tarjotaksemme mukautettua viestintää ja markkinointia. Jatkamalla tekemättä muutoksia hyväksyt evästeet. Lue lisää evästeistä ja tilauksen lopettamisesta täältä.