Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että voimme yhdessä asiakkaidemme kanssa tukea tärkeää työtä rintasyöpää vastaan. Toimimme keräyksen pääsponsorina nyt 12. kertaa ja meillä on tänä vuonna ollut aiempaa enemmän keräysaktiviteetteja. Mieltäni lämmittää nähdä tällaista sitoutuneisuutta työntekijöidemme ja asiakkaidemme keskuudessa, sanoo Ingvar Larsson, Lindexin toimitusjohtaja.
Lindex on monen eri aktiviteetin kautta pyrkinyt lisäämään tietoisuutta keräyksestä rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Yksi näkyvimmistä kampanjoista oli syksyn upea Jean Paul Gaultier for Lindex -yhteistyömallisto, jonka tuotteiden myyntihinnoista 10 % lahjoitettiin keräykseen. Ennätykselliseen keräyssummaan vaikuttivat myös paljon yhteistyömallistoon kuuluvien rannekorujen ja tämän vuoden Roosa nauhojen myynti.
Lindex on toiminut Roosa nauha -kampanjan ylpeänä pääyhteistyökumppanina jo vuodesta 2003. Yhteistyö on vuosien saatossa lisännyt tietoisuutta rintasyövästä ja sen kautta on kerätty rahoitusta rintasyöpätutkimukselle. Lindex on asiakkaidensa kanssa lahjoittanut tähän mennessä yhteensä 8,1 miljoonaa euroa rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Vuosittain lokakuussa monet yritykset, järjestöt ja yksityishenkilöt pyrkivät teoillaan lisäämään tietoisuutta rintasyövästä ja keräämään varoja tutkimukseen.
Suomessa Lindex lahjoittaa Roosa nauha -rahastoon lähes 33 000 euroa. ”Syöpäsäätiö on kiitollinen ja iloinen Lindexin hienosta panoksesta Roosa nauha -keräyksen kumppanina. Lindex on alkuperäisenä yhteistyökumppanina ollut tuomassa Roosa nauha -keräystä Suomeen. Upeat kansainvälisten suunnittelijoiden yhteistyömallistot ovat näkyvä osa keräystä Suomessakin. Tänä vuonna Lindex on myös toiminut merkittävänä Roosa nauhojen myyntikanavana”, kiittää Suomen Syöpäsäätiön keräyspäällikkö Tuuli Lahti.
Lisätietoja:
Jenni Mikkonen
Marketing Coordinator Lindex
Phone: +358 (0)201 422 494
E-mail: jenni.mikkonen@lindex.com