Työ kestävän kehityksen ja CSR-kysymysten kanssa – Lindexin uusi raportointimalli

Lindex on vuonna 2012…
  • myynyt yhdeksän miljoonaa vaatetta, joiden valmistuksessa on käytetty ympäristöystävällisiä kuituja.
  • tarjonnut kaikissa myymälöissään tuotteita, jotka on valmistettu BCI-puuvillasta.
  • pienentänyt myymälöiden energiankulutusta 10 % entisestään.
  • yhdessä asiakkaiden kanssa lahjoittanut 15 miljoonaa Ruotsin kruunua rintasyöpätutkimukseen.

– Asiakkaiden ja henkilökunnan kiinnostus kestävän kehityksen työtä kohtaan kasvaa jatkuvasti. Siksi tarjoamme vuosittain katsauksen Lindexin CSR-työhön ja sen kehitykseen. Nykypäivän asiakkaat eivät ainoastaan osta tuotteita, vaan he ostavat myös osan tuotemerkkiä. Me haluamme näyttää olevamme vastuullinen muotiyritys ja tiedämme, että meidän tulee siksi jakaa yksityiskohtaisempaa tietoa asiakkaillemme, sanoo Sara Winroth, Lindexin CSR Coordinator & Environmental Manager.

– Muotiala on helposti miellettävissä kestävän kehityksen vastakohdaksi. Siksi koemme, että yksittäisenä muotiketjuna meidän tulee toimia vastuullisesti ja edistää kestävää kehitystä kaikilla yrityksemme osa-alueilla. Työssämme kestävän kehityksen puolesta keskitymme niihin asioihin, jotka osaamme parhaiten; tarjoamme hintansa arvoista, hyvälaatuista ja istuvaa muotia, samalla kun työskentelemme aktiivisesti ilmastonmuutosta vastaan ja puolustamme luonnon monimuotoisuuden säilymistä sekä luonnonvarojen säästeliästä käyttöä. Työmme kautta voimme myös varmistaa, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme ja henkilöistä, jotka ovat osana Lindexin tuotanto- ja tavarantoimitusketjua. Työmme kestävän kehityksen puolesta perustuu YK:n laatimaan 10 Global Compacts -periaatteeseen, kertoo Göran Bille, Lindexin toimitusjohtaja.

– Tänä vuonna julkaisemme ensimmäistä kertaa listan tavarantoimittajistamme. Olemme työskennelleet monien listalta löytyvien tavarantoimittajien kanssa jo vuosia. Tavoitteenamme on keskustella kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa toimintatavoistamme ja kestävän kehitystyömme periaatteista. Meille on tärkeää saada jakaa työmme henkilöiden kanssa, jotka välittävät Lindexistä ja ovat kiinnostuneita CSR-työstämme. Tämän vuoksi päätimme julkaista kaikkien niiden tavarantoimittajien ja tehtaiden nimet sekä osoitteet, joiden kanssa yhteistyömme on jatkunut pitkään. Noin 95 % Lindexin tuotteista ostetaan näiltä tavarantoimittajilta. Julkaisemalla tämän listan, mahdollistamme useiden muidenkin yritysten yhteistyön tavarantoimittajiemme ja Lindexin kanssa, jolloin edistämme samalla kestävää kehitystyötämme. Loput 5 % Lindexin tuotteista tilataan uusilta tavarantoimittajilta, joiden kanssa teemme yhteistyötä tämän vuoden aikana ja toivomme, että nämäkin tavarantoimittajat löytyvät julkiselta listaltamme ensi vuonna, sanoo Sara Winroth.

– Olemme myös kirjoittaneet julkisia raportteja, joissa kerromme yksityiskohtaisemmin kestävästä kehitystyöstämme, Lindexin ja yhteistyökumppaneidemme tavoitteista ja siitä, miten me työskentelemme näiden kysymysten parissa, kertoo Sara Winroth.

Löydät englanninkieliset raportit täältä: Lindex CSR and sustainibility report.

Halutessasi lisätietoja, ota yhteyttä:

Kaisa Lyckdal
Press Relations Manager, Lindex
Tel: 46 31 739 50 60
E-mail: kaisa.lyckdal@lindex.com

Käytämme evästeitä varmistaaksemme verkkosivujemme toimivuuden ja voidaksemme tarjota, kehittää ja arvioida digitaalisia palveluitamme sekä tarjotaksemme mukautettua viestintää ja markkinointia. Jatkamalla tekemättä muutoksia hyväksyt evästeet. Lue lisää evästeistä ja tilauksen lopettamisesta täältä. Cookie Policy

Choose your language