Logotype

Organisaatio

Organisaatio

Lindex on yksi Euroopan johtavista muotiketjuista. Lindexillä on 18 markkinalla noin 460 myymälää, joista noin neljäkymmentä on franchising-myymälöitä, joiden myötä saavutamme laajemman määrän muotitietoisia naisia. Kivijalkamyymälöiden lisäksi meillä on verkkokauppa noin 30 maassa.

Lindex:

  • vuoden 2018 liikevaihto on 590 miljoonaa euroa
  • noin 5 000 työntekijää
  • pääkonttori sijaitsee Göteborgissa, Ruotsissa
  • perustettu vuonna 1954 Alingsåsissa, Ruotsissa
  • osa Stockmann-konsernia

Vuodesta 2007 Lindex on osa suomalaista, pörssissä noteerattua Stockmannia, jonka toimitusjohtaja on myös Lindexin hallituksen puheenjohtaja.

Göteborgin pääkonttorissa ja jakelukeskuksessa työskentelee noin 500 henkilöä, joiden toimialoja ovat osto, design, markkinointi, IT, viestintä, henkilöstö, talous, logistiikka, esillelaitto ja moni muu. Tästä pääset tutustumaan muutamiin meidän sitoutuneista työntekijöistämme. Pääkonttorillamme on myös meidän toimitusjohtajamme ja muut johtoryhmän jäsenet.

Meidän myymälämme ovat Lindexin ydin ja siellä me tapaamme useimmat asiakkaistamme. Myymälöissämme työskentelee myyjiä, visualisteja, myymäläpäälliköitä ja apulaismyymäläpäälliköitä. Myymälöidemme tukena ovat maakonttorit Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tšekissä ja Englannissa. Maaorganisaatiot vastaavat myymälöiden tuloksesta ja ohjaamisesta sekä myös Lindexin konseptin toteutumisesta kaikissa myymälöissämme. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa myymälät saavat myös tukea aluepäälliköiltä.

Lindex ei omista omia tehtaita. Me työskentelemme noin 140 itsenäisen tavarantoimittajan ja 240 tehtaan kanssa ympäri maailman. Jotta voimme varmistaa, että meidän vaatteemme on valmistettu parhaissa mahdollisissa tuotantoprosesseissa ja työolosuhteissa, meillä on paikalliset tuotantotoimistot Kiinassa, Hong Kongissa, Myanmarissa, Bangladeshissa, Intiassa, Turkissa ja Pakistanissa, jotka ovat meidän suurimmat tuotantomarkkinamme.

 

The news

Lindex lanseeraa uudet käytännesäännöt, joiden keskiössä on sukupuolten välinen tasa-arvo

Lindex ottaa käyttöön uudet käytännesäännöt (Lindex Code of Conduct), joissa painotetaan sukupuolten välistä tasa-arvoa. Uusien käytännesääntöjen myötä Lindexistä tulee yksi ensimmäisistä suurista muotiyrityksistä, joka on ottanut sukupuolten välisen tasa-arvon perusvaatimukseksi tekstiilituotannolleen ja kaikille liikekumppanuuksilleen.
lokakuu 15, 2019

Lindex tuo myyntiin naistenmalliston syöpätutkimuksen tukemiseksi

Kansainvälisen rintasyöpätietoisuuskuukauden kunniaksi Lindex tuo myyntiin naistenvaatemalliston, jonka myynnistä 10 % lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.
syyskuu 24, 2019

Lindex aloittaa yhteistyön Booztin kanssa

Lindex jatkaa verkkotoimintansa kasvattamista ja ryhtyy nyt yhteistyöhön Booztin kanssa. Kumppanuuden alkuvaiheessa Boozt.comiin tulee saatavaksi Lindexin lastenvaatemallisto.
heinäkuu 10, 2019

Lindex avaa myymälän Tanskaan

Lindex avaa ensimmäisen myymälänsä Tanskaan tänä syksynä. Kööpenhaminan vilkkaassa Field’s-ostoskeskuksessa sijaitsevan myymälän toiminnasta vastaa franchising-yritys. 
toukokuu 14, 2019

Lindex ja By Malina loivat yhdessä täydellisen lomamalliston

Lindex ja ruotsalainen muotibrändi By Malina ovat luoneet yhteistyössä kesäisen malliston, johon kuuluu 26 täydellisesti rantalomaan sopivaa tuotetta. Mallistossa tuotteissa on By Malinan vahva taiteellinen ilme, jossa värejä ja kauniita kuvioita yhdistellään näyttävästi. Mallisto tulee myyntiin Lindexin verkkokauppaan ja valikoituihin myymälöihin 9. toukokuuta 2019.
huhtikuu 30, 2019

Lindexiltä vahva vuosineljännes: myynti ja kannattavuus kasvoivat

Lindex julkaisee tänään vuoden ensimmäisen neljänneksen myynnin ja tuloksen, jotka kertovat jälleen vahvasta myynnin kasvusta ja entistä paremmasta kannattavuudesta.
huhtikuu 30, 2019

Käytämme evästeitä varmistaaksemme verkkosivujemme toimivuuden ja voidaksemme tarjota, kehittää ja arvioida digitaalisia palveluitamme sekä tarjotaksemme mukautettua viestintää ja markkinointia. Jatkamalla tekemättä muutoksia hyväksyt evästeet. Lue lisää evästeistä ja tilauksen lopettamisesta täältä.