Logotype

Taiteellista muotia Lindexiltä ja nuorilta taiteilijoilta

Lindex esittelee kahdeksan nuoren taiteilijan kanssa ainutlaatuisessa yhteistyössä syntyneen inspiroivan ja ilmaisuvoimaisen Art meets Fashion -malliston, jossa yhdistyy kaksi erilaista taidemuotoa.

Mallisto perustuu kahdeksan nuoren taiteilijan Lindexille luomaan moderniin taiteeseen. Kukin taiteilija laati omaa yksilöllistä ilmaisuaan ja tekniikkaansa käyttämällä taideteoksen, jonka aiheena on naisten ylistäminen. Uniikkien töiden innoittama Lindexin suunnittelutiimi sai uuden mielenkiintoisen lähtökohdan suunnitteluprosessiin teoksia tulkitessaan.

Näillä taiteilijoilla on vahva luomisvoima ja uskomaton taito ilmentää naisia ja tehdä heille kunniaa nykyaikaisessa muodissa. Taiteilijoiden näkökulmat ja viittaukset valitsemaamme teemaan ovat kiintoisia, ja he ovatkin ikuistaneet sen eri tavoin. Yhteistä kaikille kahdeksalle teokselle on se, että ne ovat visuaalisesti voimakkaita, ilmeikkäitä ja värikylläisiä, aivan kuten mallistommekin, sanoo Pia Ekholm, Lindexin Design & Buying Manager for Women’s Wear.

Lindex on omistautunut kannustamaan ja inspiroimaan naisia eri tavoin. Yhtiö rohkaisee naisia astumaan esiin ja ilmaisemaan itseään. Art meets Fashion -mallistollaan Lindex pyrkii tarjoamaan monikäyttöisiä vaatteita naisille, jotka haluavat ilmentää yksilöllisyyttään ja persoonaansa ekspressiivisen muodin kautta.

Lindexin ostama taide tullaan myymään Lindex Showroomin eksklusiivisessa tapahtumassa Tukholmassa. Tuotot lahjoitetaan HERproject-yhteistyöhankkeelle, joka pyrkii parantamaan kansainvälisissä tehdastuotannossa työskentelevien matalapalkkaisten naisten asemaa.

Ainutlaatuinen mallisto Art meets Fashion on saatavana valikoiduista myymälöistä ja lindex.com-verkkokaupasta 8. maaliskuuta 2018 alkaen.

Lisätietoja:
Polhem PR
Puhelin: 09 2600 014

Eva Kujansivu
Marketing & Communications Team Leader
E-mail: eva.kujansivu@lindex.com

Choose your language