Logotype

Lindex edistää naispuolisten tekstiilityöntekijöiden terveyttä

Lindex lahjoittaa 10 prosenttia 8. maaliskuuta vietettävän kansainvälisen naistenpäivän myynnistään HERhealth-hankkeelle, joka pyrkii parantamaan naispuolisten tekstiilityöntekijöiden terveyttä ja elämänlaatua.

Suurin osa Lindexin asiakkaista ja työntekijöistä, myös tekstiilityöntekijöistä, on naisia. Naiset ovat Lindexille ensiarvoisen tärkeitä. Siksi Lindex haluaa antaa oman panoksensa naispuolisten tekstiilityöntekijöiden elämänlaadun parantamiseen esimerkiksi avustamalla HERhealth-hanketta, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta terveysasioista ja terveydenhuollon saatavuudesta.

Naiset ovat meille Lindexillä tärkeitä ja pyrimme monin tavoin inspiroimaan ja voimaannuttamaan naisia liiketoiminnassamme. Emmekä vain muodin vaan myös muun toimintamme kautta. Kunnioitus ja tasa-arvoiset mahdollisuudet ovat entistä tasa-arvoisemman yhteiskunnan edellytyksiä. Olen ylpeä siitä, että Lindex pääsee yhdessä asiakkaidensa kanssa tuomaan esiin naistenpäivää ja HERhealth-hanketta tällä tavalla, toteaa Lindexin Corporate Sustainability Manager, Anna-Karin Dahlberg.

Lindex lahjoittaa 10 prosenttia 8. maaliskuuta vietettävän kansainvälisen naistenpäivän myynnistään HERhealth-hankeelle. Lahjoituksen avulla Lindexin tavarantoimittajien tehtaissa käynnistetään uusia HERhealth-projekteja. Vuonna 2017 lahjoitettu summa oli 114 000 euroa. Tällä rahalla on tähän mennessä käynnistetty yhdeksän uutta HERhealth-projektia, jotka koskettavat 8500 naista Bangladeshissa, Kambodžassa, Kiinassa ja Myanmarissa.

HERhealth-aloite: HERhealth on BSR-järjestön (Business for Social Responsibility) johtama koulutusohjelma. Ohjelma tarjoaa terveysneuvontaa naispuolisille tekstiilityöntekijöille. Koulutuksen tarkoituksena on lisätä heidän tietoisuuttaan terveysasioista ja terveydenhuollon saatavuudesta. Lindex aloitti yhteistyön HERhealth-ohjelman kanssa vuonna 2012, minkä ansiosta tähän mennessä noin 22 000 naista Bangladeshissa, Intiassa, Kambodžassa, Kiinassa, Myanmarissa ja Pakistanissa ovat saaneet terveysneuvontaa.

 

Liittyvät kuvat

Choose your language