Logotype

Puuvilla

Puuvillaa saadaan puuvillakasveista. Puuvillasta kehrätään lankaa, josta valmistetaan pehmeää ja hengittävää kangasta. Puuvilla on Lindexin eniten käyttämä kuitu, ja tänä päivänä 49 prosenttia meidän valikoimastamme on valmistettu puuvillasta. Tavoitteenamme on, että 100 prosenttia meidän käyttämästämme puuvillasta on ekologista vuoteen 2020 mennessä.

Puuvilla on viljelyskasvi, joka tarvitsee paljon resursseja, ja yhden puuvillakilon viljelyyn kuluu noin 15 000 litraa vettä. Suurin osa maailman puuvillasta viljellään perinteisesti, mikä kuluttaa paljon vettä, energiaa ja kemikaaleja, kuten torjunta-aineita, ja näillä voi olla negatiivinen vaikutus ympäristöön.

Kiina, Intia, USA ja Pakistan ovat maailman suurimpien puuvillantuotantomaiden joukossa . Perinteisesti viljellyn puuvillan tuotannon jäljittäminen on haaste, sillä usein puuvilla sekoitetaan  kauppapaikoilla. Me käymme jatkuvaa keskustelua tavarantoimittajiemme ja organisaatioiden kanssa tavoitteenamme perinteisesti viljellyn puuvillan alkuperän parempi jäljitettävyys, mutta tänä päivänä ei ole olemassa mitään vakiintunutta tapaa selvittää tarkkaa alkuperää luotettavalla tavalla. Ekologinen puuvilla ja kierrätetty puuvilla tulevat järjestelmästä, jossa pyritään varmistamaan niiden jäljitettävyys.

Johtuen ympäristövaikutuksista sekä jäljittämisen haasteista, meillä on tavoitteena, että 100 prosenttia meidän puuvillastamme on entistä ekologisempaa vuoteen 2020 mennessä. Tänä päivänä se luku on 95 prosenttia. Alta voit lukea meidän ekologisista vaihtoehdoista: Better Cotton, ekologinen puuvilla, GOTS ja kierrätyspuuvilla.

Better Cotton

Better Cotton Initiative (BCI) on yleishyödyllinen organisaatio, joka työskentelee sen hyväksi, että maailmanlaajuinen puuvillantuotanto olisi entistä parempi valinta ympäristölle ja sen parissa työskenteleville ihmisille. Aloite pyrkii saamaan aikaiseksi suuren, globaalin muutoksen perinteisesti viljeltyyn puuvillaan, millä voi olla suuri, positiivinen vaikutus meidän ympäristöömme. Lindex on BCI:n jäsen vuodesta 2010, ja sen tavoitteena on parantaa perinteisen puuvillan viljelyä.

Better Cotton ei ole luomua, mutta se viljellään perinteistä puuvillanviljelyä ekologisemmalla tavalla. Maanviljelijöitä koulutetaan käsittelemään maata ja käyttämään lannoite- ja torjunta-aineita oikein ja pienempiä määriä. Better Cotton -viljely on parempi valinta ympäristölle, sillä siinä käytetään entistä vähemmän vettä ja kemikaaleja. Se on myös parempi valinta viljelijöille, sillä he altistuvat vähemmän kemikaaleille ja säästävät rahaa, kun he käyttävät vähemmän lannoitusaineita ja torjunta-aineita.

Better Cotton -vaatteet on merkitty erikseen ja niiden merkintä kertoo siitä, että vaate on osa Better Cotton -järjestelmää. Tänä päivänä Better Cottonia ei pysty jäljittämään eikä ole mahdollista määrittää vaatteen sisältämään tarkkaa määrää Better Cotton -puuvillaa, sillä järjestelmä mahdollistaa Better Cotton -puuvillan sekoittamisen perinteisesti viljellyn puuvillan kanssa. Ostamalla Better Cotton -puuvillasta valmistetun vaatteen, tuet BCI:tä ja heidän pitkäkestoista sitoutumistaan maailmanlaajuiseen ja isoon muutokseen.

Ekologinen puuvilla

Ekologisen puuvillan viljelyssä erityinen huomio kohdistuu ympäristöön ja puuvillan viljelyyn osallistuviin ihmisiin. Ekologisen puuvillan viljely vaikuttaa ympäristöön perinteisesti viljeltyä puuvillaa vähemmän, sillä siinä pyritään parantamaan maaperän, ekosysteemin ja ihmisten hyvinvointia käyttämällä luonnollisia prosesseja keinotekoisten sijaan. Sen viljelyssä ei käytetä geneettisesti muunneltuja viljelykasveja tai myrkyllisiä kemikaaleja, kuten kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitusaineita. Ekologisen puuvillan viljelyssä käytetään vähemmän vettä ja energiaa, ja puuvillan viljelijöille ja heidän perheilleen sen viljely on terveellisempi vaihtoehto, sillä näin he eivät altistu myrkyllisille kemikaaleille. Lue lisää ekologisesta puuvillasta ja sen eduista: Aboutorganiccotton.org.

Lindex on yksi maailman kymmenestä eniten ekologista puuvillaa käyttävästä yrityksestä. Suurin osa ostamastamme ekologisesta puuvillasta tulee Intiasta ja Turkista. Tänä päivänä 64 prosenttia meidän puuvillastamme on ekologista ja 100 prosenttia vastasyntyneiden mallistostamme on valmistettu ekologisesta puuvillasta. Kaikki Lindexin ostama ekologinen puuvilla on sertifioitu Textile Exchange Organic Content -standardin mukaan. Sertifioinnin tekee ulkoinen taho, kuten Control Union. Se on tärkeää, jotta voimme varmistua puuvillan jäljitettävyydestä ja varmistua siitä, että käyttämämme ekologinen puuvilla todella on ekologista.

Lindexin vaatteet, joissa on Organic Cotton -merkintä, sisältävät aina 100 proenttia sertifitoitua, ekologista puuvillaa. Vaatteet, joissa on Organic Cotton Blend -merkintä sisältävät sertifioitua, ekologista puuvillaa, joka on sekoitettu Better Cotton -puuvillan tai perinteisesti viljellyn puuvillan kanssa. Tuotteen sisältämä ekologisen puuvillan määrä on merkitty etikettiin.

Global Organic Textile Standard – GOTS

Monet ekologisesta puuvillasta valmistetuista vaatteistamme on sertifioitu Global Organic Textile Standard (GOTS)  Standardi sisältää sosiaaliset ja ympäristövaatimukset kaikissa tuotantovaiheissa.

Kaikki tuotantoyksiköt, joissa osallistuvat GOTS-tuotteen valmistukseen, ovat saaneet sertifioinnin ulkoiselta toimijalta, kuten esimerkiksi Control Union. Tuotantoyksikkö saa Scope-sertifikaatin, joka tarkistetaan vuosittain. Kaikkia tuotannon vaiheita ei tehdä samalla tavalla. Useat tavarantoimittajat tekevät prosessissa monia vaiheita. Kaikki vaiheet ovat GOTS-sertifioituja standardin mukaan. Jokainen liiketoimi, esimerkiksi se kun langanvalmistaja ostaa puuvillaa tai kankaanvalmistaja ostaa lankaa, noudattavat GOTS-sertifikaattia. Näin ollen lopputuotteella on todistus prosessin kaikista vaiheista, mikä takaa vastuullisen tuotannon.

Muutamia GOTS-vaatimuksia:

  • GOTS-merkityssä tuotteessa tulee olla vähintään 70 prosenttia sertifioituja, ekologisia kuituja. Jotta GOTS-tuote voi saada ekologisen (organic) merkinnän, on vaatteessa oltava vähintään 95 prosenttia ekologisia kuituja.
  • Kaikkien kemikaalien, kuten väriaineiden, prosessin osatekijöiden ja painatuksen tulee vastata standardin ympäristöä koskevia ja myrkyttömyyttä koskevia vaatimuksia.
  • Vesiprosessiyksiköiden tulee pitää täydellistä rekisteriä käytetyistä kemikaaleista, energiasta, vedenkäytöstä, jäteveden puhdistuksesta, mukaan lukien lietteen poistosta.
  • Pakkausmateriaali ei saa sisältää PVC:tä. Pakkausmateriaalissa, etiketeissä ja muissa käytettävä paperin tai kartongin tulee olla kierrätettyä ja sillä tulee olla sertifioitu alkuperä vastuullisesti tuotetusta metsänhoidosta.
  • Standardin sosiaaliset kriteerit, jotka perustuvat kansainvälisen työjärjestön (ILO) keskeisiin normeihin, tulee täyttää kaikissa tuotantoyksiköissä.
  • Asustevalikoima on rajattu ympäristönäkökulmasta.

GOTS-sertifioidut vaatteet on merkitty GOTS-symbolilla. GOTS-merkinnät antavat uskottavan varmuuden siitä, että vaate sisältää vain orgaanista puuvillaa ja että kaikki tuotantovaiheet, kuten väri ja painatus, tuotetaan vastuullisesti sekä ympäristön että ihmisten osalta.

Kierrätyspuuvilla

Kierrätyspuuvilla tarkoittaa tuotannon jäämiä tai käytettyjä tekstiilejä, jotka saavat uuden elämän, kun niiden kuidut on rikottu, ne on kehrätty uudelleen ja neulottu tai kudottu uudeksi materiaaliksi. Käyttämällä kierrätyspuuvillaa säästyvät raaka-aineet ja tuotannossa käytettävää vettä, energiaa ja kemikaaleja säästyy. Kaikella Lindexin sisäänostamalla kierrätyspuuvillalla on Textile Exchange Global Recycling Standard– tai Textile Exchange Recycled Claim Standard -sertifikaatti. Sertifioinnin tekee ulkoinen taho, kuten Control Union ja materiaali jäljitetään, jotta pystytään antamaan luotettava vahvistus siitä, että kierrätyspuuvilla todella on kierrätettyä.

Laadun säilyttämiseksi täytyy kierrätyspuuvilla yhdistää uuden puuvillan tai muiden materiaalien kanssa. Kierrätyspuuvillan käyttäminen on tärkeä askel kohti ympäristövaikutusten pienentämistä ja suljetun kierron aikaansaamista.

Kuluttajien kierrättämää puuvillaa saadaan asiakkaiden kierrättämistä tekstiileistä. Käyttämällä asiakkaiden kierrättämää puuvillaa voivat vanhat vaatteet, jotka aiemmin päätyivät jätteeksi, päästä osaksi uusia vaatteita.

Recover® on tuotemerkki kierrätyspuuvillalle, jota saadaan vanhoista vaatteista ja tuotannon ylijäämäpaloista. Recover®-puuvillaa tuotetaan käyttämällä perinteistä puuvillaviljelyä vähemmän vettä ja kemikaaleja.

The news

Lindex tuo myyntiin naistenmalliston syöpätutkimuksen tukemiseksi

Kansainvälisen rintasyöpätietoisuuskuukauden kunniaksi Lindex tuo myyntiin naistenvaatemalliston, jonka myynnistä 10 % lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.
syyskuu 24, 2019

Lindex aloittaa yhteistyön Booztin kanssa

Lindex jatkaa verkkotoimintansa kasvattamista ja ryhtyy nyt yhteistyöhön Booztin kanssa. Kumppanuuden alkuvaiheessa Boozt.comiin tulee saatavaksi Lindexin lastenvaatemallisto.
heinäkuu 10, 2019

Lindex avaa myymälän Tanskaan

Lindex avaa ensimmäisen myymälänsä Tanskaan tänä syksynä. Kööpenhaminan vilkkaassa Field’s-ostoskeskuksessa sijaitsevan myymälän toiminnasta vastaa franchising-yritys. 
toukokuu 14, 2019

Lindex ja By Malina loivat yhdessä täydellisen lomamalliston

Lindex ja ruotsalainen muotibrändi By Malina ovat luoneet yhteistyössä kesäisen malliston, johon kuuluu 26 täydellisesti rantalomaan sopivaa tuotetta. Mallistossa tuotteissa on By Malinan vahva taiteellinen ilme, jossa värejä ja kauniita kuvioita yhdistellään näyttävästi. Mallisto tulee myyntiin Lindexin verkkokauppaan ja valikoituihin myymälöihin 9. toukokuuta 2019.
huhtikuu 30, 2019

Lindexiltä vahva vuosineljännes: myynti ja kannattavuus kasvoivat

Lindex julkaisee tänään vuoden ensimmäisen neljänneksen myynnin ja tuloksen, jotka kertovat jälleen vahvasta myynnin kasvusta ja entistä paremmasta kannattavuudesta.
huhtikuu 30, 2019

Lindex ja By Malina lanseeraavat yhteistyömalliston

By Malina ovat luoneet yhdessä upean kesämalliston, joka tarjoaa Lindexin asiakkaille loistavan tilaisuuden tutustua By Malinan värien ja upeiden printtien täyteiseen maailmaan. 
huhtikuu 9, 2019

Käytämme evästeitä varmistaaksemme verkkosivujemme toimivuuden ja voidaksemme tarjota, kehittää ja arvioida digitaalisia palveluitamme sekä tarjotaksemme mukautettua viestintää ja markkinointia. Jatkamalla tekemättä muutoksia hyväksyt evästeet. Lue lisää evästeistä ja tilauksen lopettamisesta täältä.