Logotype

Elämiseen riittävä palkka

Palkan tulee kattaa työntekijän perustarpeet, joita ovat asumiskulut, ruoka, terveydenhoito, lasten koulutus ja mahdollisuus säästämiseen. Palkan tulee myös vastata työntekijän taitoja ja se pitää maksaa oikeaan aikaan.

Virheellisten palkkojen maksu on kuitenkin valitettavan yleinen ongelma tavarantoimittajilla. Lindexin Code of Conduct -toimintaohjeiden mukaan tavarantoimittajiemme täytyy maksaa työntekijöilleen vähintään oman maansa lakisääteistä vähimmäispalkkaa. Tämä ei kuitenkaan aina riitä, sillä vähimmäispalkka ei kaikissa maissa kata työntekijän perustarpeita eikä siitä riitä käyttörahaa.

Lindexillä olemme sitä mieltä, että työntekijän tulee pystyä elämään palkallaan ja mielestämme elämiseen riittävä palkka on ehdottoman tärkeä asia. Tästä syystä olemme mukana prosessissa, joka tekee tavarantoimittajillemme mahdolliseksi maksaa palkkaa, joka kattaa työntekijöiden ja heidän perheidensä perustarpeet. Teemme palkka-asioiden eteen aktiivisesti yhteistyötä eri verkostojen kanssa ja tarkastelemme tästä näkökulmasta yrityksemme kuluja, prosesseja ja toimitusaikoja.

Palkanmaksun seurannan lisäksi pyrimme osana yhteisvastuutamme saamaan työntekijöille lisäresursseja, kuten ilmaisen lounaan sekä ilmaisen ja turvallisen kuljetuksen tehtaille ja sieltä pois.

Lindex ei tällä hetkellä omista tehtaita vaan ne ovat tavarantoimittajien omistuksessa. Meidän tulee hyväksyä jokainen tehdas, jossa vaateitamme tuotetaan. Teemme tuloskortin avulla arvion tavarantoimittajistamme kahdesti vuodessa, jossa Code of Conduct -toimintasuunnitelmamme on yhtenä säätöarvona. Tulosten perusteella arvoimme tavarantoimittajamme eri tasoille ja parhaiten pärjänneet toimittajat saavat eniten tilauksia jatkossa.

The news

Lindex tuo myyntiin naistenmalliston syöpätutkimuksen tukemiseksi

Kansainvälisen rintasyöpätietoisuuskuukauden kunniaksi Lindex tuo myyntiin naistenvaatemalliston, jonka myynnistä 10 % lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.
syyskuu 24, 2019

Lindex aloittaa yhteistyön Booztin kanssa

Lindex jatkaa verkkotoimintansa kasvattamista ja ryhtyy nyt yhteistyöhön Booztin kanssa. Kumppanuuden alkuvaiheessa Boozt.comiin tulee saatavaksi Lindexin lastenvaatemallisto.
heinäkuu 10, 2019

Lindex avaa myymälän Tanskaan

Lindex avaa ensimmäisen myymälänsä Tanskaan tänä syksynä. Kööpenhaminan vilkkaassa Field’s-ostoskeskuksessa sijaitsevan myymälän toiminnasta vastaa franchising-yritys. 
toukokuu 14, 2019

Lindex ja By Malina loivat yhdessä täydellisen lomamalliston

Lindex ja ruotsalainen muotibrändi By Malina ovat luoneet yhteistyössä kesäisen malliston, johon kuuluu 26 täydellisesti rantalomaan sopivaa tuotetta. Mallistossa tuotteissa on By Malinan vahva taiteellinen ilme, jossa värejä ja kauniita kuvioita yhdistellään näyttävästi. Mallisto tulee myyntiin Lindexin verkkokauppaan ja valikoituihin myymälöihin 9. toukokuuta 2019.
huhtikuu 30, 2019

Lindexiltä vahva vuosineljännes: myynti ja kannattavuus kasvoivat

Lindex julkaisee tänään vuoden ensimmäisen neljänneksen myynnin ja tuloksen, jotka kertovat jälleen vahvasta myynnin kasvusta ja entistä paremmasta kannattavuudesta.
huhtikuu 30, 2019

Lindex ja By Malina lanseeraavat yhteistyömalliston

By Malina ovat luoneet yhdessä upean kesämalliston, joka tarjoaa Lindexin asiakkaille loistavan tilaisuuden tutustua By Malinan värien ja upeiden printtien täyteiseen maailmaan. 
huhtikuu 9, 2019

Käytämme evästeitä varmistaaksemme verkkosivujemme toimivuuden ja voidaksemme tarjota, kehittää ja arvioida digitaalisia palveluitamme sekä tarjotaksemme mukautettua viestintää ja markkinointia. Jatkamalla tekemättä muutoksia hyväksyt evästeet. Lue lisää evästeistä ja tilauksen lopettamisesta täältä.